|
Uutiset
4.8.2010
Kevät pelattu, syksy edessä
W2:n Kevätkausi Vitosen ylemmässä päättyi niukkaan putoamiseen maalieron turvin. Uutisvirta otteluista on ollut "hieman" ontuvaa koska aakkosten osaajia on joukkueessa liian vähän. Valmentajan näkemys lähes kaikista peleistä löytyy kuitenkin foorumilta.
Myös syyskausi starttasi käyntiin sunnuntaina 1.8. Pahaa miespulaa kärsivä W2 otti tässä tyylikkäästi pataan 0-2. Tylyttäjänä toimi alalohkoon ystävällisesti seuraksi tippunut RaiTeePee Raisiosta.
25.4.2010
AC Sauvo - Wilpas 2 0-1 (0-1)
Sarjakauden ensimmäinen peli päättyi jännittävien vaiheiden jälkeen W2:n tärkeään avausvoittoon. 0-1 päättyneessä pelissä W2 sarjakauden ensimmäisen maalin iski Aleksi (Ake) Päivärinta Pejman (Pessu) Rahbarin esityöstä.
Pelin tapahtumat eivät W2:n pelistä kuitenkaan parasta mahdollista kuvaa antaneet, sillä peliesitys oli aika sekavaa. Ensimmäinen sarjapeli toi omat mausteensa, ajoittainen pelikurin puuttuminen, sekä sovitun taktiikan noudattamatta jättäminen sekoittivat peliä entisestään. Missään vaiheessa puolustuspäässä ei meillä ollut suurta hätää ja vastustaja ei kauhean lähellä tasoitusta ollut mutta oma hyökkäyspeli sekä pallollinen peli ei toiminut kuin hetken ensimmäisen puoliajan loppupuolella jolloin teimme ottelun ainoan maalin.
Tällainen peliesitys riitti tällä kertaa mutta kenellekään ei jäänyt epäselväksi että tasoa pitää jatkossa nostaa jotta pystymme haastamaan myös jatkossa tulevat vastustajat. Kuitenkin erittäin tärkeä voitto ja kolme sarjapistettä matkasivat Saloon Sauvon uudehkolta KHT kentältä.
25.4.2010
Valmistautuminen kauteen 2010
Helmikuun alussa aloitettiin valmistautuminen kauteen 2010. Joukkue uudistui edellisestä kaudesta erittäin paljon ja mukana harjoituksissa on ollut noin 15 uutta pelaajaa. Suurin piirtein kymmenen näistä pelaajista on myös tehnyt tässä vaiheessa sopimuksen joukkueen kanssa. Harjoituskauden aikana harjoituksissa on käynyt kolmisenkymmentä pelaajaa kokeilemassa. Edellisen kauden joukkueesta lähti myös useita pelaajia pois, mutta se ei ole harjoituksissa näkynyt sillä useat poislähteneistä pelaajista eivät harjoitelleet aktiivisesti. Harjoituskauden aikana treenattiin kaksi kertaa viikossa, ja pelasimme yhteensä viisi harjoitusottelua. Kaksi kertaa jouduimme perumaan harjoitukset kokonaan ankaran kelin johdosta, mutta vaikka lunta vihmoi ja pakkasmittari näytti useasti kahtakymmentä astetta, niin saimme ajettua kohtalaisesti tavoitteet läpi treenikauden aikana. Harjoitusotteluista voitimme kolme ja hävisimme kaksi. Lupauksia herättävä harjoituskausi tulee varmasti siivittämään meitä hyviin tuloksiin kauden aikana uudistuneella joukkueella!
2.3.2010
Tervetuloa
W2 avaa jälleen muutaman vuoden tauon jälkeen omat kotisivunsa visuaalisesti uudistettuna. Tietoa ei ole paljon mutta sitä on riittävästi.
|